Pelkään epäonnistumista

Jokainen epäonnistuu joskus. On aivan normaalia epäonnistua. Mutta silti se saa minut nolostumaan ja punan nousemaan poskillesi ja häpeän sisällesi. Silloin haluaisi vain muuttaa yksikseen mahdollisimman kauas kaikista muista ihmisistä ja ympäröivästä maailmasta.

Epäonnistuminen on tunteena varmaan muillekin epämukava. En ole kuullut kenenkään vielä sanoneen nauttivansa epäonnistumisen tunteesta. Se on kuin sekoitus nolostumista, häpeää ja katumista. Epäonnistuminen on siis oikea inhottavien tunteiden multilataus.

Kuva on Google-kuvahausta, eikä siis minun ottama

Mielestäni on pahinta epäonnistua, kun on luullut onnistuvansa. Silloin tunne on kaikkein karmein. Tuntuu kuin ovi olisi ollut avoinna, mutta silti vain juoksee päin seinää. Näin itselleni epäonnistuminen on asia, jota pyrin välttämään parhaani mukaan.

Vaikka epäonnistuminen on epämiellyttävää, se pitäisi silti oppia hyväksymään normaalina asiana. Sen tapahduttua pitäisi vain jatkaa eteenpäin välittämättä siitä. Tiedän sen olevan hankalaa, ja minulla on itselläkin vielä pitkä matka epäonnistumisen hyväksymiseen.

Olen päättänyt, että haluan päästä yli epäonnistumisen pelosta. Haluaisin pystyä tekemään asioita rennommin, ilman että minun tarvitsisi ajatella epäonnistumista. Tiedän, ettei ole normaalia kokea kauheaa epäonnistumisen tunnetta esimerkiksi vain hanskan putoamisesta, mitä ei edes kukaan muu huomaa.

Epäonnistumisen pitäisi olla rakentava kokemus. Siitä pitäisi oppia ja jatkaa vahvempana eteenpäin.  Jokaisesta epäonnistumisesta oppii jotain. Vaikka epäonnistumisen pelko saattaa ottaa vallan, on tärkeää muistaa, että epäonnistuminen on normaalia ja sitä sattuu kaikille. Uskon, että epäonnistumiset vahvistavat.